Kun tuore luokanopettaja Katariina Räsänen aloitti ensimmäisessä työpaikassaan vuonna 2009, hän törmäsi vakavasti uupuneeseen työyhteisöön. Nuori opettaja lähti työhön intoa täynnä, mutta ei kokenut voivansa jakaa iloaan ja onnistumisiaan. Kroonisesti kyynistyneen tunnelman aisti jo henkilökunnan huoneen ovella. Ensimmäisen luokan ohjaaja sanoi luokkaa opettavalle Räsäselle, että tämä on kuin päivänsäde menninkäisten joukossa eikä tule kestämään työpaikassa kauan. 

Räsäsen pesti ensimmäisessä työpaikassa jäikin lyhyeksi ja myöhemmin hän on ollut siitä kiitollinen. Olisi ollut helppoa mennä mukaan voivotteluun, sillä vastavalmistuneena ammatillinen identiteetti oli vielä ohut. Kokemus jäi kuitenkin mietityttämään ja johti lopulta jatko-opintoihin. 

Opetustyön kuormitustekijät 

Katariina Räsänen toteaa, että tutkimusten valossa opetustyön kuormitus on selvää. Opetustyö haastaa työhyvinvointia ja sisältää työstressiä enemmän kuin työelämä keskimäärin. Lisäksi opettajien työ on muutoksessa ja moni kokeneempi opettaja ajattelee, ettei ala ole enää se sama, jolle on aikanaan kouluttautunut. 

Kuormitustekijöiden lista on pitkä ja moninainen. Opetustyö on intensiivistä ja vaatii monien asioiden tekemistä yhtä aikaa. Työ on asiantuntijatyötä, mutta myös emotionaalisesti kuormittavaa ihmissuhdetyötä. Opettajilla on kokemus, että kouluun tulee muutoksia, jotka eivät ole omissa käsissä. Digitaalisuus lisääntyy ja uutta teknologiaa pitäisi ottaa haltuun. Monilta tahoilta tulee vaateita siitä, mitä kaikkea koulussa pitäisi pystyä tekemään ja mihin vaikuttamaan, ja tämä kaikki vähenevillä varoilla. Kuormitusta lisää myös työn rajattomuus: opettajan työtä voisi jatkaa loputtomiin. 

Räsäsen mukaan opettajat kokevat eettistä kuormitusta, kun työtä ei voi ajallisten tai taloudellisten resurssien puuttuessa tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Räsäsen tutkimusaineistosta nousi esimerkiksi toive: kunpa oppilaan saamaa tukea määrittelisi enemmän oppilaan tuen tarve kuin käytössä olevat resurssit. 

Myös yhteiskunnan ja perheiden huonovointisuus sekä kolmannen sektorin kiristäminen näkyy kouluissa. Opettajat kantavat huolta oppilaistaan ja joutuvat käsittelemään asioita, jotka kuuluisivat sosiaalityölle tai terveydenhuoltoon. 

Autonomiaa ja arvostusta 

Katariina Räsäsen mukaan on selvä ristiriita siinä, miten opettajan autonomia nähdään kansainvälisessä vertailussa ja miten opettajat itse kokevat sen. Muualla suomalaisen perusopetuksen opettajien nähdään tekevän työtään vahvalla itsemääräämisoikeudella. Kuitenkin tutkimuksen mukaan opettajia sysää alalta pois heikot vaikutusmahdollisuudet työhönsä. Opettajat kokevat, että heidän äänensä kuullaan vain näennäisesti. Mielipiteitä kysytään, mutta päätöksiä tekevät lopulta tahot, joilla ei ole käsitystä koulumaailmasta. 

Räsänen näkee työhyvinvoinnin kannalta huolestuttavana, mikäli opettajat eivät voi hyödyntää omia mielenkiinnon kohteitaan ja vahvuuksiaan työssään. Autonomia on tärkeää alalla pysymisen kannalta. Se on myös Räsäsen mukaan tehokkain yksittäinen keino, jonka lisäämisellä opettajien työhyvinvointia voidaan tukea. Mahdollisuus kehittää omia työntekemisen tapojaan pitää työn mielekkäänä ja auttaa jaksamaan työssä. 

Opettajat kaipaavat myös luottamusta huoltajilta ja arvostusta yhteiskunnalta. Räsäsen mukaan yhteiskunnassa ajatellaan helposti, että koululla on ratkaisun avaimet kaikkeen. Kouluihin suuntautuvia muutoksia toteutetaan niin usein ja nopeasti, ettei niiden vaikuttavuutta ehditä tutkia. Räsäsen tutkimuksen opettajat kokivat olevansa heittosäkkejä kaiken keskellä ja usein ulkopuolisia päätöksenteossa. 

Opettajien mukaan koulu ei voi olla kaikesta vastuussa. Poliittinen päätöksenteko on usein tempoilevaa ja lyhytjänteistä, mutta kouluasioissa tarvittaisiin pitkänäköisyyttä. Räsänen huomauttaa, että olisi myös tärkeää arvioida vaikutukset ennen uusia muutoksia. 

Työhyvinvointi vaatii harjoittelua 

Katariina Räsänen näkee, että työssäjaksamisen edistämiseksi yleiset työelämätaidot ja niiden omaksuminen olisi tarpeen liittää osaksi tutkinnonaikaista koulutusta. Opettajaopiskelijoiden olisi hyvä opiskella esimerkiksi itsensä johtamista ja rakentaa omaa arvopohdintaa jo tutkinnon tekemisen aikana. Myös opettajan omien sosiaalisten taitojen kehittämiseen sekä oman resilienssin tunnistamiseen tarvittaisiin tukea. 

Mikäli omat työelämätarpeet eivät vastaa todellisuutta, ammatillinen turhautuminen kasvaa, toteaa Räsänen. Siksi opettajan alati muuttuvaa työnkuvaa pitää päivittää ja tämän ymmärtäminen on tärkeää jo alalle hakeutuessa. Omista kouluajoista kumpuava käsitys ei usein vastaa enää nykytodellisuutta. Pahimmillaan tuore opettaja tajuaa pian työelämään siirryttyään, ettei työ ollutkaan sitä, mitä ajatteli. 

Räsänen painottaa, että työhyvinvointi ei tule kenellekään annettuna, vaan vastuu on jokaisella yksilöllä. Räsäsen tutkimuksen mukaan kuormituksen säätelykeinot eivät välttämättä kehity itsekseen eikä pidempi työkokemus siis suojaa uupumukselta. Vaatii tietoista, toistuvaa ja suunnitelmallista harjoittelua käsitellä stressiä ja löytää keinoja sen lievittämiseen työpäivän aikana ja sen jälkeen. Joka päivä voi kysyä, mitä voin tänään tehdä työhyvinvointini eteen. Omat palautumisen keinot on hyvä opetella tunnistamaan. 

Työssä jaksamiseen auttaa myös työn rajaaminen. Räsänen huomauttaa, että opettajat ovat eläviä työelämämalleja oppilaille: omalla toiminnallaan koulun aikuiset näyttävät mallia kestävästä työelämästä. Myös koulun johto voi antaa esimerkkiä opettajille työn rajaamisesta. Räsäsen työpaikalla johto on linjannut, että Wilma-viestejä ei kirjoiteta iltakuuden jälkeen. Tämä rauhoittaa paitsi opettajien iltoja, myös antaa vapautta koteihin, kun viime hetken viestejä ei tule enää iltamyöhään. 

Kylvä hyvää työyhteisössä 

Tutkitusti uupumus ja kyynisyys leviävät työyhteisössä, kertoo Räsänen. Työuupumus rakentuu aina vaiheittain ja siihen pitäisi mieluummin puuttua ennaltaehkäisevästi. Niin työhyvinvointi kuin työpahoinvointikin näyttävät Räsäsen mukaan kertaantuvan. Siksi kannattaa panostaa keinoihin, joilla yhteisön työhyvinvointi saadaan kukoistamaan. 

Positiiviseen kehään pääsee Räsäsen mukaan esimerkiksi kannustamalla ja tukemalla työkavereita, antamalla arvostusta ja tunnustusta toisen työlle ja tekemällä sitä näkyväksi. Myös koulun johdon tuki osoittautui tutkimuksessa merkittäväksi työyhteisölle. Kun työyhteisö on toimiva ja hyvinvoiva, silloin opettajan työ ja jaksaminen ovat tasapainossa. 

Työssäjaksamisen tukeminen on Räsäsen mukaan arkista, aktiivista ja parhaimmillaan suunnitelmallista työtä. Jokainen työyhteisön jäsen on sitä rakentamassa, yksinkertaisimmillaan tervehtimällä ja huomaamalla työkaverit. Kun kaikki kylvävät hyvää, asioista pystytään keskustelemaan kasvotusten ja suoraan. Epäkohtia on tärkeää tuoda esiin, mutta samalla on hyvä myös miettiä ratkaisuehdotuksia. Kun opettajat kertovat johdolle konkreettisia keinoja, miten työoloja voisi parantaa, niihin on helpompi tarttua. 
 
Räsänen vertaa työyhteisön vastuuta kiusaamisen vastaiseen KiVa koulu -työhön. Oppilaille painotetaan, että jokaisella on velvollisuus kertoa kiusaamisesta aikuiselle, muuten on itsekin tilanteen hiljainen hyväksyjä. Vastaavasti työyhteisössä jokaisen velvollisuus on kysyä, tarvitsisiko kuormittunut kollega apua. Kun kuormitus lisääntyy, ajattelu kapeutuu, eikä uupunut itse näe enää keinoja. Silloin on tärkeää, että työyhteisö on tukemassa. 

Kohti hyvää (työ)elämää 

Vuosia myöhemmin Katariina Räsänen vieraili koulussa, jossa oli työuransa aloittanut. Töissä oli yhä samoja opettajia kuin Räsäsen aikana. Aiemmin ikävinä näyttäytyneet kollegat olivat kuin eri ihmisiä. Kyynisyys oli poissa, huumori kukoisti ja toista jaksettiin kannustaa. Kun työyhteisön uupumus oli levinnyt johtoon asti, kunta oli lopulta puuttunut tilanteeseen mittavilla toimilla. Räsäsen mukaan työyhteisön uupumistilanteessa toipumisvuosia tarvitaan yhtä monta kuin mitä tilanteen rakentumiseenkin on mennyt. Tässä koulussa suunta oli saatu käännettyä ja henkilökunnan huoneessa oli taas valoisa tunnelma. 

Lopulta työhyvinvoinnissa on kyse oman elämänlaadun vaalimisesta. Räsäsen mukaan opettajan työssä kutsumusammattiajatus on elänyt kauan. Tähän on yhdistetty ideaali lineaarisesta opettajan työurasta, joka alkaa valmistumisesta ja jatkuu yhtenäisesti kohti eläkeikää. Katariina Räsäsen mukaan olisi hyvä siirtyä kohti näkemystä, jossa opettajan työ on töitä muiden töiden joukossa ja alaakin on mahdollista vaihtaa. Hän muistuttaa, että meillä jokaisella on vain yksi, ainutkertainen elämä ja työn pitää sopia siihen, miten elämänsä haluaa elää.