Adventtikynttilät syttyvät yksi kerrallaan. Ovatko ne tikittävä kello, joka muistuttaa siitä, kuinka lähellä joulu on ja paljonko on vielä hoitamatta? Vai voisiko niiden valossa astella kohti joulurauhaa, askel kerrallaan? 

Ohjeissa rentouttavaan lomailuun mainitaan usein, että laskeutuminen kannattaa aloittaa ajoissa: ajaa työtehtäviä vähitellen loppuun, siivota työpistettä, siirtää odottavia tehtäviä lomanjälkeiseen aikaan. Valmistautumisen myötä loman alkaessa mielikin olisi valmis lepoon. 

Koulumaailmassa vilske kuitenkin jatkuu tappiin asti: kokeiden korjauksia, arviointeja, joulujuhlavalmisteluja. Kun juhlasali hiljenee ja syksyn askartelut on saatu kannettua kotiin, kun puuttuvat työt on kyselty viimeisen kerran ja numerot syötetty systeemiin, ei jouluun ole enää montaa päivää. 

Konkreettiset valmistelut eivät rajoitu vain työhön, vaan kotonakin riittää elämäntilanteesta riippuen monenlaista tekemistä joulun alla. Näin on, vaikka pyrkisi kaikessa kohtuullisuuteen ja unohtaisikin puolet. 

Usein jouluvalmistelut leimataan turhaksi hössötykseksi. Valmistautumista on kuitenkin monenlaista. Ajatuksella tärkeään juhlaan valmistautuminen ei ole turhaa, se on kuin vähitellen lomaan laskeutumista. Valmistautuminen antaa keholle ja mielelle lupauksen levosta ja kaipaavalle sydämelle jotain, mihin kiinnittää katseensa. Kun lopulta on juhlan aika, siihen pystyy keskittymään. 

Ainakin meidän perheessä on vielä monta askelta siihen, että valmistelut joulua varten ovat valmiina. Jotta mielikin ehtisi mukaan, suunnittelen yhdistäväni konkreettisiin tekemisiin myös tilaa ajatuksille. Piparitaikinaa tehdessä kuuntelen levollista joulumusiikkia. Lahjoja paketoin aatonaaton sijaan useamman kerran rauhassa ja samalla ajattelen lämmöllä niiden saajia. Illalla sytytän kynttilän hiljaisessa talossa ja kuulostelen, rukoilen. Luen jouluevankeliumin jo ennen joulua, ja annan aikaa sen äärellä viipymiselle. 

Perheemme lapset lauloivat viime vuonna joulun lähestyessä aamusta iltaan Solina-kuoron kappaletta Lapsenkokoinen, jonka ensimmäisessä kahdessa säkeistössä ihmetellään joulun lasta. Laulu on koskettava, mutta lapsia kotona ja töissä pyörittävälle ensimmäinen ajatus lapsenkokoisesta joulusta ei välttämättä ole lepo. Lasten kanssa ilo on läsnä, mutta vastuu painaa, oli sitten arki tai pyhä. 

Kappaleen viimeisessä säkeistössä tulee vastuunkantajallekin onneksi lupaus vahvemmista harteista, joihin nojautua: 

Joulun lapsi vielä kasvaa Herraksemme. 

Pukee voiman ylle lapsi lupaustemme. 

Harteilleen hän ottaa murheet maailman, 

Onhan pienokainen poika Jumalan. 

Joulun lapsi kasvaa meitä suuremmaksi, ja aikuinenkin saa huokaista hänen puoleensa. Parasta on, ettei se koske vain joulua. 

Levollista suureen juhlaan valmistautumista!