Marraskuun lopussa SKOL piti vuosikokouksen ja suunnitteli tulevaa vuottaan Tampereella.
Vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin myös keskustelutilaisuus Opeiltapäivä, jossa mukana oli SKOL:n hallituksen lisäksi muitakin kiinnostuneita opettajia ja etäyhteydellä väitöskirjatutkija Katja Castillo Oulusta.
Iltapäivässä keskusteltiin mm. uskonnonopetuksesta sekä uskonnonvapauden tulkinnasta ja uskonnollisen / ei-uskonnollisen tilaisuuden rajanvedosta kouluissa. Keskustelu oli vilkasta ja antoisaa. SKOL:n kanta on edelleen oman uskonnon opetuksen puolella. Katja Castillo toi keskusteluun näkökulman uskontolukutaidosta, jota tarvitaan nykyajassa kasvavassa määrin.
Vuosikokouksessa valittiin SKOL:lle ensi vuodeksi hallitus, jossa jatkaa vuoden 2024 SKOL:n tehtävissä ahkeroinut joukko opettajia puheenjohtaja Niina Anttilan johdolla. Uudetkin kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi SKOL:n toimintaan!
Tulevana vuonna SKOL jatkaa aktiivista työtään kristillisen kasvatuksen ja oman uskonnon opetuksen kysymysten parissa. Suunnitelmat liittyvät niin edunvalvontaan, materiaalin tuottamiseen kuin verkostoitumiseenkin. Tavoitteena on mm. tuottaa uskonnonopetusmateriaalia, osallistua tapahtumiin, joissa kristillisestä kasvatuksesta kiinnostuneita liikkuu, sekä pitää esillä erilaisten katsomusten kouluissa näkymisen pelisääntöjä.